Hajottaa

Taas tuntuu että pää räjähtää kohta.
En jaksa taas kerran kuunnella tota huutoo. (Mandi)
Tekis mieli lähtee juokseen lujaa pakoon eikä koskaan palata.

Taas luin kuinka jonkun äidin lapsi on niin aurinko, että aina se vaan hymyilee.
En usko!
Ei kai sellasia lapsia oo olemassa jotka ei koskaan itkis?

Vapaa ilta

Mandin syntymän jälkeen mulle on tullu tosi tärkeeks se, että pääsee välillä ihan yksin meneen johonkin. Oonkin ottanut nyt tavaks käydä viikoittain ottamassa niin kutsuttua "omaa aikaa" jumppailun ja kavereiden kanssa kahvittelun parissa. Sitä jaksaa sit taas paljon paremmin olla kotona lasten kans.
Ja saan olla todella onnellinen siitä, että mulla on tollanen mies kuin Atte. Tollanen joka ei vaan tee niitä lapsia vaan myös hoitaa niitä ja touhuaa niiden kans. Ni!

Lucaksen syntymän jälkeen oli jotenkin tosi vaikee lähtee mihinkään ilman sitä ja tykkäsin, että oltiin paljon perheen kesken kotona.
Ehkä sit liikaakin?

Välillä oon ajatellut, että onko tullu tehtyä lapset liian nuorena, koska nyt aina välillä tulee sellasia ajatuksia, että olis kiva olla vielä 18, mennä ja tulla miten huvittaa?
No ei. En mä noita ihanuuksia mihinkään vaihtais! <3

Mä oon kyllä kerenny niin paljon nuorena (oonko mä nyt vanha?) tekeen ja kokeen, että eiköhän melkein kaikki oo jo tullu nähtyä ja koettua.
Nyt on perheen aika! <3 (ja päivääkään en vaihtais!)

Kuinka Sinä käytät "oman aikasi"?