Viime viikolla koitti se kauan odottamani päivä, kun sain taas tavata ihanan, rakkaan ystäväni, joka puolivuotta sitten lähti pohjoseen töihin.
Se ilmoitti vaan yks aamu, että olis nyt tulossa kahville.
Mä kysyin, että "ai nyt vai, apua, täällä on kauhee kaaos?!"
Vastaukseks sain, että "oon mä teillä ennenkin käyny."
No joo, useimmiten täällä on kai kun kaatopaikalla ja toisinaan näyttää siltä kuin pommi olis räjähtäny.
Tein pikasiivouksen ja pian se olikin jo oven takana.
Ensimmäisenä tietysti halit ja sitten istuttiin alas, hörpättiin kahvia ja höpöteltiin.
Oli kuin se ei olis edes ollut poissa. <3
Mulla on muutama ystävä, kaveri tai miksi niitä nyt sanois, joiden ystävyyttä oon välillä miettinyt.
Tiedän, että kaikki ei voi olla ylimpiä ystäviä, mutta nää muutamat on sellaisia, jotka saa mut välillä miettiin, että miks me ollaan ystäviä/kavereita?
Tuntuu, että mä koitan olla hyvä ystävä, kysellä kuulumisia sun muuta, mutta itse en saa takaisin samanlaista kaipaamaani ystävyyttä.
Olis kiva, kun joku multakin joskus kysyis "mitä kuuluu?" tai kysyis voisko tulla käymään.
En mä jaksa aina olla se yhteyttä pitävä osapuoli!
Mutta onneks mulla on sitten niitä oikeitakin ystäviä. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. :)