Lumiset oksat vihreän puun,

kimmeltää valossa jouluisen kuun.

Katsoen tähtien hopeista nauhaa,

toivomme jouluusi lämpöä, rauhaa.

Rauhallista Joulua kaikille! <3

Kuulumisia

On taas aikaa vierähtäy sit viime postauksen...

En vaan yksinkertasesti oo joko kerenny tai jaksanu kirjottaa. Asiaa kyllä olis ollu.

En viitsi edes alkaa kirjottaan, jos muut pyörii tässä ympärillä, koska tiedän, että aina joku keskeyttää ja näin ollen kirjottamisesta ei tuu mitään. Mieluiten siis kirjottelen, kun oon yksin. Rauhassa.

No mutta mitä meille sitten kuuluu ja mitä meidän arjessa on tapahtunu?

Avain-episodi sai toissaviikolla jatkoo, kun Atte tuli töistä ja sen avain katkes lukkoon. Jebou!

Se oli samana päivänä soittanu isännöitsijälle tosta ovesta ja sanonu, et "avainkin varmaan hajoo kohta", johon isännöitsijä oli vaan tapansa mukaan sanonu, et "laita lukkosulaa."

Eihän se mitään lukkosulaa sinne laittanu. Niin se kyllä väitti huoltosysteemin miehille, jotka sitä avainta tuli sieltä irrottaan. Avain saatiin onneks pois ja miehet anto sellasen neuvon, että ei ikinä mitään lukkosulaa vaan aseöljyä! ((tiedoks vaan teille muillekin joilla lukot reistaa))

Joulu on tullut jo meillekin; koristeet on laitettu jo pari viikkoa sit ja lahjat ostettu, kerrankin ajoissa!

Löysin Luxulle ja Mandille aivan ihanat omat koristeet kuuseen.

Saavat ne sit itselleen muistoks. :)

Luxulle on tullut kyselyikä. Koko ajan saa olla vastaamassa mm. seuraaviin kysymyksiin; "mikä äiti toi on?", "mistä ääni kuuluu?" ja puhelimen soidessa tai viestin tullessa, "kuka oli?".

Hauskaa! :D

Mandi oppi viime sunnuntaina nousemaan tukea vasten seisomaan.  ((Mutta missä mun vauvani on?)) Se nousi auki olevaa tiskikoneen luukkua vasten ja kellahti siitä tietysti suoraan selälleen ja löi päänsä. Itku tuli. :(

Neidin sais muutenkin kietoo johonkin pumpuliin, kun sille tuntuu koko ajan sattuvan ja tapahtuvan. Ensin se viime viikolla tippu yks aamu kolinalla meidän sängystä. Ja joo, kaikille tiedoks, myttäsin kyllä peitot ja tyynyt sen ympärille valliks, jotta se EI tippuis, mutta toisin vaan sitten kävi. :(

Se on varmaan ryöminyt sieltä suoraan alas..

Seuraavana päivänä se meinas tukehtua johonkin lattialta löytämäänsä roskaan ja mä jouduin kauhean huudon säestämänä ronkkiin sen pois sen kurkusta. Muistan ajatelleeni jo yhdessä vaiheessa, että meen pihalle huutaan apua. Sain sen sitten onneks pois, huh!

Jo näiden kahden tapauksen jälkeen aloin ajatteleen, että pitäisköhän mennä johonkin ensiapukurssille, jotta osaan toimia jos jotain oikeesti vakavaa sattuis? Tällä hetkellä mä en varmaan osais tehdä mitään ja vielä vähemmän kauheessa paniikissa.

Eilen mä lämmitin Luxulle ruokaa Mandi sylissä ja kun sekottelin sitä, niin likkahan tyrkkäs kätensä sinne kuumaan ruokaan. Kauheen huutokonsertin saattelemana äkkiä likan käsi kylmän hanan alle ja pienen hyssyttelyn jälkeen se sit rauhottu.

Nää tapahtumat on saanut mut ajatteleen, että oonko mä sit vaan niin huolimaton äiti?

Muutenkin se tuntuu kolhivan itseensä koko ajan. Eilen se sitten hoksas meidän rappuset ja nehän on sitten kiinnostavat!

Kohta se kiipeilee niissäkin.

Saatiin vihdoinkin hommattua Luxulle luistimet ja kypärä. Sunnuntaina uhmattiinkin kiprakkaa pakkasta ja vietiin poika ottaan tuntumaa jäähän.

Oltiin kyllä aivan varmoja, että se ei suostu laittaan edes koko luistimia jalkaansa, mutta toisin kävi ja hienosti meni. Kaatumisetkaan ei haitanneet yhtään kun poika oli niin innoissaan! Pystyssäkin pysy jo muutaman metrin matkan. ((Isi entisenä lätkänpelaajana haluaa myös pojastaan kiekkoilijan!))