Tästä tulee nyt vähän kuvaton postaus, koska kirjotan tätä Aten koneella ja täällähän ei oo mitään kuvia.

Kaikki on mun koneella, enkä uskalla edes avata sitä, koska se ilmottaa koneessa olevan troijan hevonen, nice!

Täytyis saada kuvat sieltä pois ennenkuin ne häviää johonkin.

Näin on jo kerran aiemmin tapahtunut, mutta onneks saatiin ne sieltä pelastettua.

Digikamera on ihan kiva keksintö ja sillä on hyvät ja huonot puolensa.

Hyvää on se, että huonot kuvat saa poistettua, mutta huonoo se (ainakin mulle), että ne kuvat vaan kasaantuu ja kasaantuu koneelle ja niitä tulee tosi harvoin teetettyä.

Mulla taitaa olla taas yli vuoden kuvat teetettävänä..

Ai niin, enhän mä oo muistanut kertoa ollenkaan millanen kamera me sit ostettiin, kun silloin joskus siitä uuden hankkimisesta kirjottelin. :D

kuva

Tälläinen Olympuksen kamera, jota mä kutsun tavallisen pokkarin ja järkkärin risteytykseks. :D

On ollut todella hyvä ja meidän tarpeisiin vallan mainio!

Meidän arjessa ei viime päivinä oo tapahtunut mitään ihmeellistä.

Ollaan vaan nautittu hienosta ilmasta ja ulkoiltu todella paljon ja nähty ystäviä.

Tiistaina kyllä käytiin Mandin putkituksen jälkitarkastuksessa ja tulehdushan sillä oli taas toisessa korvassa, minkä mä jo kyllä arvasinkin. Sen tietää heti jos sille tulee flunssa, että menee varmasti korviin. :/

Koskahan noista tulehduksista pääsis lopullisesti eroon?

kuva 

Mä oon lähdössä huomenna kaverin (ja sen kaverin yhteisiin) synttärikemuihin.

Onkin ensimmäinen vappu piiiiiitkiin aikoihin, kun EN OLE selvinpäin! :D

Tulee varmasti mahtavat bileet.

Porukkaa on tulossa paljon ja kaikenlaista ohjelmaakin on luvassa. :)

Päivällä ajateltiin ensin avata perheen kesken grillikausi. :)

Hauskaa Vappua kaikille lukijoilleni!! <3

Valmistautumista.

Eilen kävin vielä illalla pitkän lenkin etsiin pajunkissoja, taas tälleen hyvin ajoissa. Tyypillistä.

Tosi huonosti niitä oli, koska kaikki parhaimmat oli varmastikin jo käyty keräämässä.

Löysin mä sit onneks jonkinlaisia ja päästiin Luxun kanssa niitä askarteleen.

Tai no oikeestaan mähän ne askartelin, tais Luxu yhden höyhenen ja pari silkkipaperin palasta laittaa, mitkä nekin sit jo hetken päästä irtos. :D

Mandi roikku normaaliin tapaan jaloissa ja kitisi.

Päästään siis huomenna virpoon, jes! :)

Tänään oltiinkin aamu ystävän luona, kun Atte meni tänäänkin töihin.

Normaalistihan sillä ei oo viikonloppuisin töitä, mutta nyt oli spesiaali juttu siellä.

Ystävän luota kun lähdettiin, niin kävin Luxun heittään Atelle töihin ja tultiin Mandin kans kotiin.

Tosin kun oltiin melkein kotona, tajusin, että eihän mulla oo avaimia!

Ei muuta kun ajeleen takas kylän toiselle puolelle hakeen Atelta avaimet ja taas takas kotiin.

Nyt mun kai pitäis alkaa vähän siivoileen ja leipoon, että saadaan kaikki ajoissa valmiiks huomisia juhlia varten! Tehtävää on PALJON!

Wish me luck! :)

Juhlista sit lisää, kun on saatu ne pois alta.

Ihanata.

Eilen päästiin testaan uusia kärryjä.

Mä en voi tajuta kuinka kevyet ne voi olla vaikka olis molemmat lapset kyydissä!

Miks me ollaan ikinä edes hommattu tuplarattaat ja vielä ne toiset tavalliset rattaat?

Oltais varmaan noillakin pärjätty ihan hyvin koko aika.

Hyvä on olla taas jälkiviisas..

Nyt varmaan laitetaankin myös noi citycrossit myyntiin.

Mandikin nukkui päikkärit ihan hyvin noissa scootereissa, tosta selkänojasta huolimatta.

Tänään laitoin sen noihin crosseihin taas nukkuun, kun en jaksanu nostaa toisia rattaita varastosta.

Voi vitsi miten paljon ne on raskaammat, vaikka onkin vaan pikkuneiti kyydissä!

Sori tää hehkutus, mut ne on nyt oikein mun aarre ja oikeesti todella hyvät. 

Parhaat rattaat mitä meillä on ollu! <3

Atelle sanoin eilen, että voitais viikonloppuna siivota auto, että mä en suostu laittaan noita rattaita sinne kyytiin ennenkun se takakontti on siivottu ja puhdas! 

Muuten ne ei kauaa pysyis kyllä puhtaina.

Mä oon aina vihannu tiskaamista ja oikeestaan kaikkee muutakin kodinhoitoon liittyvää.

Nyt meillä on ollu tiskikone rikki yli viikon  ja kappas, mähän oon alkanu tykkään siitä tiskaamisesta! :D

Se on ihan kivaa puuhaa. Sillon kun saa rauhassa tiskata ilman, että joku takiainen roikkuu housunlahkeessa ja haluaa syliin.

Nyt vasta kun joutuu käsin tiskaan, tajuaa kuinka paljon tota tiskiä oikein tulee ja ollaankin nyt yritetty vähän karsia tota "otan joka kerta uuden lasin", että sitä tiskiä ei tulis niin paljoo.

Ja sitäpaitsi, ne tiskit tulee käsintiskattuina paljon puhtaammaks kuin koneella!

Mä tarkastan aina jokaisen astian minkä otan käyttöön, ettei niihin vaan oo jääny mitään likaa.

Ällöttävää.

Mutta kun käsintiskaa, pystyy jo siinä tarkistaan, että ne lähtee varmasti puhtaaks.

Täytyy alkaa tiskaan muutenkin käsin, vaikka kone toimiskin! :)

Kuppikakku kotiutu nyt sit meillekin...

Joo, mun ei siis todellakaan ollu tarkoitus ostaa kyseistä takkia, koska se vaan ei mun mielestä näyttäny mitenkään ihan hirveen erikoiselta kuvissa mitä oon siitä nähny ja hintakin oli pieni miinus...

Etsin muutenkin tytölle kevääks ihan toisenlaista takkia.

Mutta eksyinpä sitten tänään kauppaan missä niitä myytiin ja pakko oli kokeilla Mandin päälle sitä ja voi että kuinka hyvin se sille sopi, oli todella ihana!

En siis vaan voinu jättää sitä sinne tankoon roikkumaan, joten hinnasta huolimatta oli pakko saada se! :D

Tää on neidin kevään "hienostelutakki" kauppa- ja kyläilyreissuille. :)

On vielä hieman reilu, mutta keväällä varmasti sopiva.

Ehkäpä meille kotiutuu vielä Luxullekin samanlainen,
mutta vaan eri värisenä? ;)

xxx

Neuvolassakin käytiin tänään Mandin kans.
Painoa oli tullu taas vähän pituuteen nähden ja mennäänkin sitten kuukauden päästä painokontrolliin lääkärin määräyksestä.
Ruoka on kyllä alkanu maistuun hieman paremmin, mutta ei se vaan ainakaan vielä oo sit tohon painoon kerenny vaikuttaan.

En oo kyllä itsekään ollu samanikäisenä paljookaan isompi, joten ehkä tyttö tulee vaan äitiinsä?

En usko, että ainakaan mistään esim. keliakiasta johtuis vaan ihan puhtaasti siitä, että on ollu kipeenä, ei oo ruoka maistunu ja on alkanut liikkuun paljon.

Muovailtiin Luxun kans erilaisia hahmoja tänään;

Uuuu, tappajahämis. :D

"Joutsenlampi" :D

Mä alan jo tosissani miettiin tolle pojalle jotain hoitopaikkaa.

Paras nyt tällä hetkellä olis varmaan kerho.

Nyt kun se on alkanu käymään noin hienosti potalla, niin se olis mahdollistakin.

Sais vaikka siellä sitten purkaa tota agressioonsa. :D

Koko ajan ollu taas tuuppimassa siskoonsa ja kaiken huipuks puri sitä käteen.

(tällä hetkellä Mandi näykkii mun jalkaa tossa :D)

Miten mun hermot kestää täällä taas kun Atte palaa huomenna töihin??

Ps. Tää mamma irrottautuu taas lauantaina arjesta ystävän tupareiden parissa! Jebou! ;D

Keskiviikko.

Olisin halunnu lähtee aamulla koko perheen voimin uimahalliin uimaan nyt kun Attekin on kotona.

Olis Mandikin päässy ekaa kertaa ja Luxukin pitkän tauon jälkeen.

Mutta jo kotonakin oli niin kylmä, että en halunnu edes kuvitella kuinka kylmä siellä hallissa on näillä pakkasilla, siellä kun on muutenkin aina todella kylmä.

Hrrrrr.

Mutta ehkä me vielä joku päivä sinne uskaltaudutaan. :)

Leivottiin sit kotona pullia ja siivoiltiin. :)

Päivällä kävin ystävän kanssa kahvilla (ilman lapsia!) ja kirppiksellä kiertämässä. 

Ihme kyllä, tällä kertaa ei tarttunu kirppikseltä mitään mukaan.

Ei ollakaan tän kyseisen ystävän kans nähty ilman että lapset olis ollu mukana.

Oli kivaa. <3

Päivällä oli myös Mandin muskari.

Siitä tulee kyllä varmaan joku esiintyjä, samanlainen kun mä oon ollu pienenä.

Se tykkää todella paljon käydä muskarissa ja soitella soittimilla.

On oikein elmuvelmu. :D

Mandi on aina ihan innoissaan kun tunnin lopussa opettaja puhaltelee saippuakuplia.

Se ei pysyis hetkeekään paikallaan vaan tutkis kaikkia paikkoja. Rummut on ihan sen lempparit.

Luxu.

Se on vihdoinkin alkanu käymään potalla, jei!

Mä oon ollu välillä niin ressaantunu ton pottatouhun kanssa, että!

Nyt Aten kotona olon aikana otettiin siltä vaippa pois ja todella hienosti on käyny potalla.

((Unilla pidetään vielä vaippaa.))

Ihan vaan muutama vahinko on käyny. 

Oon niin ylpeä siitä. Se on jo niin iso poika. <3

Mutta! Siis sillä on nyt kyllä joku oikein uhmaikä ja kymmenen kuukauden mustasukkasuus patoumat!

Se on tähän asti ollut todella hienosti Mandia kohtaan, eikä oikeestaan edes silloin kun Mandi synty, osottanu kauheeta mustasukkasuutta sitä kohtaan.

Nyt on sit alkanu kauhee töniminen ja kiusanteko ja usein yrittää "painia" siskonsa kanssa.

Saa olla todella varuillaan koko ajan ja kytätä mitä se tekee.

Meidän rauhallinen ja kiltti poika...

Eiköhän se taas jossain vaiheessa ohi mee. :)

Kevättä ilmassa.

Ah, mikä ihana ilma.

Mittari näyttää nollaa ja aurinko paistaa. Oikein häikäisee niin, että silmiin sattuu.

Kevät on tulossa. 

Oli ihana olla ulkona lasten kanssa, kun ei tarvinnut palella ja aurinko lämmitti ihanasti.

 

Mandinkin viitsin päästä ensimmäistä kertaa maahan touhuileen ja se oli ihan innoissaan.

Alkuun oli hieman hankalaa kontata haalarin kanssa, mutta pian se jo sujui. :)

Luxu touhuili omiaan. :)

Eilen käytiin meidän ystäväpariskunnan ja heidän pienen tyttönsä kanssa HopLopissa.

Tytöt <3

HopLop-reissulta jäi käteen muutakin kuin hauskuus.

Parit kengät nimittäin. :D

Uudet tennarit

Vanhat heitin juuri yks päivä roskiin, koska ne oli kirjaimellisesti kuluneet puhki.

Näillä kelpaa taas käpötellä. <3

Ja ihanat nilkkurit  <3

Kyllä nyt taas kelpaa. :)

2011

Nyt on taas uus vuosi edessä. Mitähän se mahtaa tuoda tullessaan?

Ainakin mulla loppuu äitiysloma (vähän reilu kuukausi vielä jäljellä) ja täytyis miettiä mitä sit. Töihin en vielä haluais, koska Mandi on kuitenkin vielä niin pieni, että en sitä hoitoon haluais laittaa.

Oon alkanu jo kauheesti ressaan raha-asioita, koska pelkälle kotihoidontuelle en kyllä varmaan voi jäädä, sillä se ei millään riitä meidän kaikkiin menoihin, edes niihin pakollisiin.

Edessä taitaa siis olla helmikuussa reissu työkkäriin äippäloman loputtua.

Haaveena ois pystyä oleen  vielä ens kesä kotona, ja sit syksyllä mennä töihin.. ehkä..?

Katsotaan miten mamman käy! :)

Muuta ihmeellistä ei tälle vuodelle kai oo tiedossa, ei uusia vauvoja tai sellasia, itselle ainakaan. :D

Sanoin kyllä Heidille, että ens vuonna pitäis olla taas mahat pystyssä, niinkuin tähänkin asti: joka toinen vuosi ilman mahaa ja joka toinen mahan kanssa. :D

Me vietettiin uuttavuotta serkkuni perheen kanssa joka on jo melkeinpä muodostunut "perinteeks". :)

Kivaa, että on tollasia ihania ihmisiä elämässä, joiden kanssa voi viettää ja yleensä vietetäänkin kaikki tollaset "juhlat": vaput ja uudetvuodet. <3

Viime uusvuosi näytti tältä: Mandi vielä mahassa ja Luxukin niin pikkuisen näkönen. :)

 Tällöin oltiin serkkuni luona.

Meillä oli vähän omalaatunen tapa sulattaa tinaa. :D

Tänä uutenavuotena he olivat sit meillä. Lapset sai peuhata keskenään, ammuttiin raketteja (niin kauan kunnes yks raketti räjähtikin paikoillaan), tehtiin pitsaa ja lasten mentyä nukkumaan, nautittiin hieman siideriä ja vinkkua juustojen ja suolakeksien kera.

Ja päästiinhän me testaan meidän uus Isäntä Vs Emäntä- peli!

Suosittelen peliä! :)

Tänä vuonna näytti sit tältä:

Luxu ei kauheesti tykännyt raketeista vaan sitä pelotti. Hyppäskin sit isin syliin ja olis halunnut heti takas sisälle, mutta katseli se sitten kaikki ne muutamat raketit mitä ammuttiin.

 Seuraavana aamuna:

Mandi ja kummityttömme Inna <3

Pojat ja Lola <3

Lolakin väsähti hulinasta :D

Mä en oo muuten ikinä tehnyt mitään uudenvuoden lupausta, enkä varmaan tuu ikinä tekeenkään. Atte lupas lopettaa tupakin polton, haki siihen oikein jotkut lääkkeet. Saas nährä miten äijän käy! :D

Ootteko te tehneet lupauksia ja jos ootte, ootteko pystyneet ne pitämään?

Ihanaa alkanutta vuotta 2011 kaikille! <3

Kuulumisia

On taas aikaa vierähtäy sit viime postauksen...

En vaan yksinkertasesti oo joko kerenny tai jaksanu kirjottaa. Asiaa kyllä olis ollu.

En viitsi edes alkaa kirjottaan, jos muut pyörii tässä ympärillä, koska tiedän, että aina joku keskeyttää ja näin ollen kirjottamisesta ei tuu mitään. Mieluiten siis kirjottelen, kun oon yksin. Rauhassa.

No mutta mitä meille sitten kuuluu ja mitä meidän arjessa on tapahtunu?

Avain-episodi sai toissaviikolla jatkoo, kun Atte tuli töistä ja sen avain katkes lukkoon. Jebou!

Se oli samana päivänä soittanu isännöitsijälle tosta ovesta ja sanonu, et "avainkin varmaan hajoo kohta", johon isännöitsijä oli vaan tapansa mukaan sanonu, et "laita lukkosulaa."

Eihän se mitään lukkosulaa sinne laittanu. Niin se kyllä väitti huoltosysteemin miehille, jotka sitä avainta tuli sieltä irrottaan. Avain saatiin onneks pois ja miehet anto sellasen neuvon, että ei ikinä mitään lukkosulaa vaan aseöljyä! ((tiedoks vaan teille muillekin joilla lukot reistaa))

Joulu on tullut jo meillekin; koristeet on laitettu jo pari viikkoa sit ja lahjat ostettu, kerrankin ajoissa!

Löysin Luxulle ja Mandille aivan ihanat omat koristeet kuuseen.

Saavat ne sit itselleen muistoks. :)

Luxulle on tullut kyselyikä. Koko ajan saa olla vastaamassa mm. seuraaviin kysymyksiin; "mikä äiti toi on?", "mistä ääni kuuluu?" ja puhelimen soidessa tai viestin tullessa, "kuka oli?".

Hauskaa! :D

Mandi oppi viime sunnuntaina nousemaan tukea vasten seisomaan.  ((Mutta missä mun vauvani on?)) Se nousi auki olevaa tiskikoneen luukkua vasten ja kellahti siitä tietysti suoraan selälleen ja löi päänsä. Itku tuli. :(

Neidin sais muutenkin kietoo johonkin pumpuliin, kun sille tuntuu koko ajan sattuvan ja tapahtuvan. Ensin se viime viikolla tippu yks aamu kolinalla meidän sängystä. Ja joo, kaikille tiedoks, myttäsin kyllä peitot ja tyynyt sen ympärille valliks, jotta se EI tippuis, mutta toisin vaan sitten kävi. :(

Se on varmaan ryöminyt sieltä suoraan alas..

Seuraavana päivänä se meinas tukehtua johonkin lattialta löytämäänsä roskaan ja mä jouduin kauhean huudon säestämänä ronkkiin sen pois sen kurkusta. Muistan ajatelleeni jo yhdessä vaiheessa, että meen pihalle huutaan apua. Sain sen sitten onneks pois, huh!

Jo näiden kahden tapauksen jälkeen aloin ajatteleen, että pitäisköhän mennä johonkin ensiapukurssille, jotta osaan toimia jos jotain oikeesti vakavaa sattuis? Tällä hetkellä mä en varmaan osais tehdä mitään ja vielä vähemmän kauheessa paniikissa.

Eilen mä lämmitin Luxulle ruokaa Mandi sylissä ja kun sekottelin sitä, niin likkahan tyrkkäs kätensä sinne kuumaan ruokaan. Kauheen huutokonsertin saattelemana äkkiä likan käsi kylmän hanan alle ja pienen hyssyttelyn jälkeen se sit rauhottu.

Nää tapahtumat on saanut mut ajatteleen, että oonko mä sit vaan niin huolimaton äiti?

Muutenkin se tuntuu kolhivan itseensä koko ajan. Eilen se sitten hoksas meidän rappuset ja nehän on sitten kiinnostavat!

Kohta se kiipeilee niissäkin.

Saatiin vihdoinkin hommattua Luxulle luistimet ja kypärä. Sunnuntaina uhmattiinkin kiprakkaa pakkasta ja vietiin poika ottaan tuntumaa jäähän.

Oltiin kyllä aivan varmoja, että se ei suostu laittaan edes koko luistimia jalkaansa, mutta toisin kävi ja hienosti meni. Kaatumisetkaan ei haitanneet yhtään kun poika oli niin innoissaan! Pystyssäkin pysy jo muutaman metrin matkan. ((Isi entisenä lätkänpelaajana haluaa myös pojastaan kiekkoilijan!))

Olen ylpeä itsestäni!

Mä oon todella ylpee itsestäni, että oon pystyny imettään Mandia jo näin pitkään! Ja tuun sitä jatkaan varmaan vielä kuukausia.
Jotenkin on nyt paljon vaikeempaa edes ajatella lopettamista, kun vertaa aikaan jolloin imetin Lucasta. Lucasta imetin vain noin 1,5 kuukautta. Siihen oli kyllä syynä se, että ratkesin polttaan. Silloinkin mietin, että kuinka vaikeeta olis voinu olla olla vielä polttamatta, kun kerta koko raskausajankin pystyi? Mutta niin se tupakka vaan vei mennessään..
Oon mä nytkin polttanu aina välillä, mutta on myös päiviä jollon en polta ollenkaan.

Tällä hetkellä ajatuskin imetyksen lopettamisesta tuntuu vaikeelta.. tai ehkä ennemminkin haikeelta.
Oonkin joskus Atelle heittäny vitsillä, että imetän Mandia varmaan vielä kaks vuotiaanakin. :D

Mutta kun kerran imetys onnistuu, niin miksi sitä lopettamaan?

Toivon, että Mandi vierottais itse itsensä sitten kun sen aika on.

Meillä on molemmat muksut ollu taas kauheessa räkätaudissa ja eilen Mandille sit nousi lämpöökin. Ei voitu mennä edes pihalle, vaikka olis ollu tosi kiva ilma ja Luxu ois tykänny.
Illalla Mandilla sit lämpö jo laskikin ja päätin uskaltaa ottaa sen lenkille mukaan, että pääsi edes vähän ulos!

Tänään sit päästiin ulos, mutta voitteko kuvitella kuinka helppoo on mennä "kävelylle", kun on rattaat, koira ja yks taapero kävelee?
Ei kovin helppoo.

Vähän oli kirkasta..

Eikä me sit kovin pitkälle kävelty, vaan tultiin sit pihaan tekeen lumiukkoo. :)

Lucas näytti myös miten rokkikukot seisoo. :D

Sisällä sitten leikittiin lisää. :)

Tuleva nörttikö? ;)

Ryhmärämä <3

Ps. Mandi osaa jo istua hetkittäin ilman tukee :)

Pps. Miks noihin kuviin tulee tollaset raamit??

Eilen mieheni ollessa töissä laitoin hänelle tekstarilla anteekspyynnön siitä että oon ollu niin vittumainen ja samaan viestiin lisäsin, että kun hän ei tunnu käsittävän, että mä en oikeesti vaan enää välillä jaksa!
Hän pyysi kanssa anteeks omaa käytöstään.

Oon monet kerrat hänelle viestittäny töihin, että mä en jaksa tota huutoo ja tuun hulluks. Ehkä oon yrittäny pyytää apua, johon en kyllä oo saanu muuta vastausta, kun että koita nyt jaksaa..
Joo koitan ja siinä onkin välillä todella paljon koittamista. Mä oon välillä niin ratkeemispisteessä, että meinaa lähtee koko homma käsistä. Tulee huudettua lapsille ja välillä tekis mieli paiskoo tavarat pitkin seiniä.

Ja sitten taas tunnen itseni huonoks äidiks jos tulee jostain syystä huudettua. Kyllähän mä sen tiedän, ettei se huuto mitään auta. Täytyis vaan yrittää hallita itsensä.

Mandin syntymän jälkeen tunsin välillä olevani aivan lopussa ja pari kertaa meinasinkin romahtaa aivan tyystin! Mandilla todettiin 1,5kk:n ikäisenä refluksia ja siihen saakka huusi päivittäin lähes koko ajan, ellei ollu tissi suussa.
Muistan muutamat kerrat, kuinka itkin ja huusin kun mies toi tyttöä syömään, että "Mä en vittu jaksa enää. Mulla ei oo enää muuta elämää kun istua tissi suussa päivät pitkät ja välillä tuli sanottua niinkin pahasti, että toivon että koko tyttöä ei edes olisi!"

No enhän mä oikeesti niin toivonu, niinä hetkinä vaan kaikki tuntu ylivoimaselta. Välillä teki mieli käpertyä nurkkaan pieneks palloks ja lakata olemasta.

Tuntu kuin mut olis tuomittu neljän seinän sisälle. Mihinkään ei pystyny lähteen ilman huutoo. Pari kertaa jouduinkin peruun menoni, kun huuto alko jo ennenkuin sain tytön istuimeen.
Silloin ajattelin "hyvää elämää vaan mullekin.."

Refluksian toteamisen jälkeen Mandi sai lääkkeet vaivaansa ja huuto alko helpottaan ja nyt se on jo loppunu.
Nyt hän huutaa enää ainoastaan autossa, mutta sen kanssa on jo oppinu jollain tapaa elään..

Näin jälkeenpäin ajateltuna, mulla tais olla pieni synnytyksen jälkeinen masennus, mitä en sillon tajunnu, tai en halunnu myöntää ja näin ollen ei tullu edes haettua apua. Vieläkin välillä tuntuu että masennus nostaa hetkittäin päätänsä, mutta täytyy koittaa jaksaa.
Onhan meillä myös paljon hyviäkin hetkiä takana ja paljon vielä myös edessäpäin! :)

Ihana Maanantai

Monet odottaa aina viikonloppua ja vihaa maanantaita. Niin minäkin ennen.
Tai kyllä mä vieläkin odotan viikonloppua, ettei tarvi olla yksin lasten kans, mutta sit aina lauantaiaamusin mä taas muistan vihaavani viikonloppuja!

Meidän perheen viikonlopuista on nimittäin tullu ihan hirveitä. Johtuen kai aika pitkälti Lucaksen uhmaiästä?
Viikonloput, kun isäntäkin on kotona, on pelkkää huutoo, kiukkuamista ja vinkumista täynnä. Mikään ei oo hyvin. Osottaako poika sit vaan isälleen mieltä, kun ei oo päivisin viikolla kotona?

Viikolla kun oon yksin lapsien kanssa kotona isännän ollessa töissä, meillä on useimmiten tosi kivaa ja Lucaskin on hyvällä päällä. Mutta sillä samalla sekunnilla kun Atte tulee töistä ja astuu sisälle alkaa se kiukkuaminen.

Eilen jo ehdotinkin miehelle avioeroo ja kerroin myös, että hän saa pitää lapset!
Mä oon välillä niin tuskastunu tohon huutoon, että tekis mieli pakata kamat (=olla raukkamainen) ja lähtee meneen! Sit mä taas palaan todellisuuteen ja mietin, että mihin mä sit oikein menisin? Eihän mulla oo mitään paikkaa..

No joo, sitten vähän positiivisempiin asioihin!
Oltiin Mandin kans aamulla vauvajumpassa ja Lucas oli siskoni ja hänen tyttöjensä kanssa sellaisella temppuradalla. Lucas on aika arka ja ottaa aikansa ennenkuin hän alkaa vieraassa paikassa hieman avautuun. Aattelinkin, että kuinkahan suostuu jäämään vieraaseen paikkaan vaikka olikin tuttu ja turvallinen ihminen mukana.. Hienosti poika jäi, sano heipat ja lähti.
Kun menin häntä hakemaan, tunsin ylpeyttä siitä, että hän oli jopa tehnyt siellä jotain eikä vain kyhnöttänyt siskossani kiinni. Way to go Lucas! :)