Ystävyydestä.

Viime viikolla koitti se kauan odottamani päivä, kun sain taas tavata ihanan, rakkaan ystäväni, joka puolivuotta sitten lähti pohjoseen töihin.

Se ilmoitti vaan yks aamu, että olis nyt tulossa kahville.

Mä kysyin, että "ai nyt vai, apua, täällä on kauhee kaaos?!"

 Vastaukseks sain, että "oon mä teillä ennenkin käyny."

No joo, useimmiten täällä on kai kun kaatopaikalla ja toisinaan näyttää siltä kuin pommi olis räjähtäny.

Tein pikasiivouksen ja pian se olikin jo oven takana.

Ensimmäisenä tietysti halit ja sitten istuttiin alas, hörpättiin kahvia ja höpöteltiin.

Oli kuin se ei olis edes ollut poissa. <3

Mulla on muutama ystävä, kaveri tai miksi niitä nyt sanois, joiden ystävyyttä oon välillä miettinyt.

Tiedän, että kaikki ei voi olla ylimpiä ystäviä, mutta nää muutamat on sellaisia, jotka saa mut välillä miettiin, että miks me ollaan ystäviä/kavereita?

Tuntuu, että mä koitan olla hyvä ystävä, kysellä kuulumisia sun muuta, mutta itse en saa takaisin samanlaista kaipaamaani ystävyyttä.

Olis kiva, kun joku multakin joskus kysyis "mitä kuuluu?" tai kysyis voisko tulla käymään.

En mä jaksa aina olla se yhteyttä pitävä osapuoli!

Mutta onneks mulla on sitten niitä oikeitakin ystäviä. <3

Vanha ystävä

Aamulla en ois taas millään jaksanu nousta sängystä ylös.
Mies oli lähdössä töihin ja tuli pariin kertaan herätteleen mua, koska Lucas oli jo hereillä.
Raahauduin puoliunessa alakertaan ja jatkoin sohvalla uniani pojan katsellessa lasten ohjelmia ja ajattelin, että mä en jaksa nousta. Piti vielä vanhalle ystävällekin mennä kylään, jota en oo nähny lähes puoleen vuoteen, kesällä kun oltiin riidoissa. Ajattelin, että perun, koska en jaksa lähtee mihinkään.
Onneks sain sitten puolen tunnin lisäunien jälkeen itseni ylös ja aamuhommat hoidettua, eikä tarvinnut menoa perua.

Me ollaan tän kyseisen ystäväni kanssa tunnettu ihan pienestä asti, samassa tarhassa kun oltiin. Sieltä sitten jatkettiin ala-asteelle ja oltiin samalla luokalla 1. ja 2. luokka. Kolmannella luokalla vaihdettiin isommalle ala-asteelle ja siellä jouduttiin sitten eri luokille, niinkuin myös yläasteella. Lähes koko koulu ajan oltiin parhaita kavereita, jossain vaiheessa tietysti tuli jotain riitoja, niin kavereista kuin pojistakin, mutta aina löydettiin toisemme uudelleen.
Yläasteella jossain vaiheessa välit rikkoutu ja lähdettiinkin sitten eri kouluihin opiskeleen. Hän lähti kokonaan toiseen kaupunkiin. Ollessani amitsun toisella luokalla, hän vaihtoi alaa ja koulua, tuli samaan kouluun kun mä ja samalle linjalle. Tällöin ei vielä alettu uudestaan kaveeraan.
Hän sai ensimmäisen lapsensa 2006 ja sitten kun mä odotin Lucasta, niin alettiin taas nähdä toisiamme. Asuttiin vielä ihan lähekkäin, hän tien toisella puolella ja mä toisella.

Siitä asti ollaan taas oltu yhteyksissä, paitsi kesällä meille tuli riitaa, eikä sitten lähes puoleen vuoteen nähty, kunnes nyt taas tänään. Oon kyllä niin onnellinen, että mentiin Lucaksen ja Mandin kans käymään, koska hän on ollut aina sellanen jonka kanssa voi puhua ihan kaikesta ja hänelle on todella helppo puhua!
Joidenkin ihmisten kanssa puhuminen on välillä vaikeaa ja varsinkin jos ei oo nähny pitkään aikaan, mutta meillä kyllä löytyy aina se yhteinen sävel ja aina on hauskaa! <3

Jokainen tarvitsee ystäviä.
Onko sinulla hyviä ystäviä? Millaisia he ovat?