Äitiyttä voi mun mielestä monella tapaa verrata työntekoon. Koko ajan (varsinkin nyt kun on kaks lasta) saa olla joko syöttämässä, vaihtamassa vaippaa tai sitten muuten vaan olla roikottamassa sylissä. Hengähdystaukoja ei juurikaan oo. Ja sitten kun toinen huutaa, niin tottakai se toinenkin alkaa huutaan.
Vois jopa sanoo, että kotiäitinä oleminen on ehkä jopa rankempaa, kuin ne jotkut muut ns. "oikeat työt".
Voitaiskohan kotiäitiys joskus luokitella ammatiks?
Hyvänä esimerkkinä eilinen, kun hyvä ja pitkäaikainen ystäväni (joka on myös Mandin kummitäti) oli meillä kylässä. Illalla syötiin hänen ja lasten kanssa iltapalaa, niin tokaisin hänelle, että melkeinpä koko ajan, kun hän on ollut meillä, mä oon joko syöttäny noita kahta tai sitten vaihtanu vaippaa. Ja hän siis oli meillä noin viiden tunnin ajan. Lukuunottamatta meidän pika visiittiä Ideaparkiin.
Mutta onneks Sanna oli mun seurana, olisin varmaan jo eilisenkin aikana menettäny monta kertaa hermoni, mies kun ei ollu kotona. <3
Illalla kun mentiin nukkuun, niin mies olis kaivannu vähän "hellyyttä". Tokaisin, että en jaksa! Sanoinkin sitten, että tiätkö oikeesti kuinka rankkaa toi lasten hoitaminen on ja kertasin samat asiat, joko vaihdat vaippaa, syötät tai roikotat sylissä. Vessaankaan ei taas päässy ilman, että toinen huusi. Joten tässä on nyt vähän muut asiat mielessä, kuten nukkuminen!
Ja sitten asia mikä on musta niin väärin! Se, että minkä takia äitiyspäivärahat/vanhempainpäivärahat lasketaan tulojen mukaan? Koska jos toinen on tienannu 500e ja toinen 1500e, niin ne saa eri suuruiset päivärahat. Kaikille pitäis olla samat rahat, koska ihan yhtä paljon ne lapset tulee maksaan, huolimatta siitä mitä töitä sä oot sattunu tekeen.
Näistäkin asioista on varmaan miehet päättäny?
Tälläistä tällä kertaa! :D
Syksyistä sunnuntain jatkoa teille! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. :)