Mandi. Vuosi sitten - ja nyt.

Voi apua, mihin tää vuosi on mennyt?

Vuosi sitten lähdin ison mahani kanssa aamusta viemään Luxua papan hoiviin ja itse kuulemaan juuri jenkeistä kotiin tulleen ystäväni kuulumisia.

Edellispäivänä laitoin vielä viestiä ystävälleni, että ilmoittelen, jos on lähtö tullut enkä pääsekään kahvittelemaan.

Tulevan kummitädin mielestä vauvan piti vielä odottaa meidän kahvittelut ennen kuin syntyisi. :D

Hyvin kerettiin kahvitella ja vaihtaa kuulumiset.

Siitä suuntasinkin sitten suoraan neuvolaan. Tällöin raskausviikkoja oli 37+6.

(Sikäli ihme, että kasassa enää edes olin, koska Lucas on syntynyt rv. 37+3.)

Neuvolassa kaikki oli kunnossa, vauva lähtökuopissaan ja lähtö voisi tulla kuulemma koska vaan.

Neuvolan jälkeen hain Luxun kotiin.

Kotona kahden aikaan tuntui ensimmäinen supistus.

Jonkin ajan päästä tuli toinen ja taas jonkin ajan päästä toinen.

Siinä vaiheessa laitoin Atelle viestiä töihin, että "supistelee, mutta katsotaan nyt mihin tää tästä etenee.."

Supistuksia tuli edelleen, ehkä noin 20min välein.

Puoli neljältä aloin pukea Luxua, että lähdetään hakeen Atte töistä.

Siinä poikaa pukiessa alkoikin tuleen vähän napakampia supistuksia ja tiheämpään.

Autossa kellotin supistuksia ja niitä tuli todella usein, välillä ihan parin minuutin välein.

Poikettiin vielä kotimatkalla kaupassa ja sielläkin supistuksia tuli lähes minuutin välein.
Siltikin me hölmöt vaan mietittiin, että lähdetäänkö sairaalaan vai ei.

Kassalla ollut ystäväni kysyi "eikö vieläkään? - ei, ei vieläkään." :D

Kotiin kun ajeltiin, niin päätettiin lähtee tarkastaan tilanne sairaalalle ja Atte soitti äitinsä hakeen pojan.

Pakkailin vielä viimeiset tavarat kassiin ja puoli kuuden aikaan päästiin lähtemään sairaalaa kohti.

Koko puolen tunnin automatkan ajan supistuksia tuli vaihtelevasti minuutin-viiden välein.

Sairaalassa oltiin kuuden aikaan ja hetken odottelun jälkeen pääsin käyrille.

Olin 3cm auki.

Käyrillä makoilin tunnin ajan ja supistuksia piirtyi mukavasti koko sen ajan paperille.

Seitsemän aikaan lähdettiin vielä sairaalan käytäville kävelemään ja kätilö sanoi, että saliin päästäisiin aikaisintaan puoli yhdeksältä.

Palattiin vastaanotolle katsomaan Salkkarit ja ohjelman lopussa alko supistukset käymään sen verran voimakkaiks, että tokaisin Atelle "voitais varmaan alkaa pikkuhiljaa lähtee saliin?"

Sen mielestä me oltais voitu kattoo vielä Salkkarit loppuun.

Kävin sanomassa kätilölle, että "nyt tuntuu siltä, että voitais mennä", ja se katto mua siihen malliin, et "enkö mä just sanonu, että puoli yhdeksältä pääsette?"

Lähti se meitä sit kuitenkin viemään sinne saliin ja hississä suppareita alko tuleen yks toisensa jälkeen.

Ylhäällä kun kätilö tuli meitä sit hakeen mä en meinannu päästä supistuksiltani liikkeelle.

Tasan klo 20 oltiin salissa ja kätilö oli lähdössä hakeen mulle toivomaani ilokaasua, kun sanoin, että "nyt tuntuu kyllä siltä, että täytyy ponnistaa".

Kätilö käski mut siihen sängylle, että voi tarkistaa tilanteen ja kesti hetken, että sinne asti pääsin.

Siinä sängyllä maatessa kätillö tarkisti kohdunsuun ja sanoi "ei ihmekään jos ponnistuttaa, tää tulee täältä nyt! Alappas sitten ponnistaan."

Mä ajattelin mielessäni, että "Mitäh?! Enkö mä saa mitään puudutuksia tai edes jotain??"

En saanu. Ei keretty.

Se oli vaan alettava ponnistaan ja parin ponnistuksen jälkeen pieni yhdeksän pisteen tyttö olikin jo maailmassa, klo 20.13.

♥ ♥ Omistin nyt 2900g ja 48cm pientä prinsessaa ♥ ♥

 Tyttö tuli rytinällä maailmaan ja vanhemmat oli aivan myytyjä!

 (äitikin selvis ilman paikkauksia!)

Tässä vielä Mandin ensimmäinen vuosi kuvina.

HUHTIKUU

TOUKOKUU

KESÄKUU

HEINÄKUU

ELOKUU

SYYSKUU

LOKAKUU

MARRASKUU

JOULUKUU

TAMMIKUU

HELMIKUU

MAALISKUU

HUHTIKUU

Ihanaa ensimmäistä syntymäpäivää rakas! ♥