26. toukokuuta 2011

Edistystä.

Meillä ollaan nyt aika hyvin saatu vähennettyä imetyksiä päivän aikana.
Mandi juo myös tavallista maitoa nokkiksesta aika paljon.
Tissiä taitaa haluta enää vaan tapansa vuoksi ja siitä pitäiskin nyt päästä eroon.

Siihen asti menee aina hyvin, kun sillä on tekemistä, esim. ollaan jossain kylässä tai ulkoillaan, mutta heti kun tullaan kotiin niin alkaa se vinkuminen ja paidan repiminen.
Ja yleensä annankin sitten periks.
Sitten taas tissittelyn jälkeen kelpaa mukikin hyvin.

Mandi nukahti myös pitkään iltaisin tissille ja sen seurauksena roikkui kaikki yöt tissillä.
Siitä ollaan päästy eroon sillä, että ollaan nukutettu tyttö omaan sänkyynsä ja nyt se onkin sit alkanut nukkuun yönsä paremmin. 
Ihanaa.
Seuraava askel oliskin, että se oppis nukahtaan itsekseen, ilman silittelyjä.

Imetykset päivisin tarvis saada kokonaan pois.
Sitä ajateltiin koittaa sitten parin viikon päästä kun meillä on se mökkireissu.
Siellä on varmaan niin paljon tekemistä ja Attekin on tukena, niin luulis olevan helpompaa.


Lucas nukkuu päikkärit aina silloin, kun Atte ei oo kotona.
Eilen illalla aloinkin miettiin, että oliskohan aika jättää päikkärit jo kokonaan pois, koska illalla nukkumaan meno on ihan hirveetä jos se on nukkunut päikkärit.
Se tulee sata kertaa huoneestaan pois ja kun sitä komentaa, saa vaan naurut päin naamaa.
Ja siis sehän on Atte, joka sen aina nukuttaa, mä en siihen hommaan kelpaa. (onneks! :D)

Mutta toisaalta se ehkä kuitenkin tarvii vielä ne päikkärit, koska jos sitten joskus illan suussa lähdetään johonkin autolla, niin varmasti nukahtaa automatkan aikana, jos ei oo nukkunut.
Kinkkinen juttu..

Kyllä voi ollakin jotkut asiat sitten hankalia.. :D

3 kommenttia:

  1. Meillä on sama juttu kuin teillä: päiväimetykset pitäisi yrittää jättää pois, koska se on ihan selkeästi enemmän enää tapa kuin mitään muuta... Kerrothan sitten, miten teillä kävi ja miten käytännössä sen teitte!

    Olen siis se, jolla on Mandin ikäinen pikkukirppu, kommentoin viimeksi vaan postaustasi nimettömänä :)

    VastaaPoista
  2. Kerron joo kuinka meillä käy. :)

    VastaaPoista
  3. Olen itse 23v äiti jolla suunnilleen luksun ikänen tyttö, Fanni. Meillä oli tuo sama ongelma joskus niin kuin luxulla nyt eli siis päikkärit oli vaikea jättää pois. Onnistuimme onneksemme niiden poisjättämisessä ja nukutaan päiväunet aina sillon kun ollaan menossa illalla jonnekkin. Kun joskus sitten tulemme mummilasta jonne on n. 2h ajomatka niin Fanni nukahtaa aina matkalla ja se ei oo sit kiva juttu illalla yrittää saada Fannia nukkumaan, sen takia joudummekin tekemään usean pysähdyksen matkan aikana, jotta tyttö pysyisi hereillä. Tässä meidän arkinen päiväjärjestys, jos siis ihmettelet että miten ihmeessä pärjäämme ilman päikkäreitä :)

    - Heräämme yleensä 7.00 ja keitän aamupuuron
    - Leikkimään menemme sitten n. 9.00
    - Käydään kaupassa joskus 11.00 ja tulemme sieltä n. 12.00-14.00, riippuu päivästä.
    - Rupean laittamaan sitten kauppareissun jälkeen ruokaa, Fanny ja Ida on 5v ja tietysti Fannin sisko
    - Suunnilleen 15.30 Ida menee leikkimään meidän naapurintyttöjen kanssa meidän takapihalle tai vastaavasti kavereiden takapihalle eli valvontaan tietty :D
    - Meidän nuorin tyttö Mary 6kk nukkuu vielä päikkäreitä ja se heräilee yleensä 16.00, nukkuu siis 2-4h päikkäreitä.
    - Lähetään yleensä sit kävelylle joskus 17.00 ja seikkailupuistoon; Ida menee aina yleensä pyörällä, Fanny rattaide siinä seisomahommelissa ja Mary rattaissa.
    - Sen jälkeen leikimme vähän aikaa ja teen sillävälin iltapuuron eli syömme ja kaikki nukkumaan :)

    Me omistamme Emmaljungan Scootterit ja normivaunut nuista rattaista. Vähän täyteläinen päiväsuunnitelma, hahha :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. :)