Sairastuvasta päivää.

Aamulla heräsin kellon näyttäessä 5.20. 

Plaah, en muista koska olisin tohon aikaan noussu ylös!

Hieman väsytti...

Mandilla oli tänään se mun kauhulla odottama putkitus.

Aamuyö menikin tosi rattoisasti, koska maitoo ei saanut antaa neljään tuntiin ennen putkitusta, Mandi kun on tottunut olemaan tissillä aina aamuyöstä.

Meillä oli kahdelta yöllä kello soittamassa, että annetaan vielä pullosta maitoo, mutta eihän se pulloa huolinu. Tissillä se oli sit kolmeen, josta siirrettiin omaan sänkyyn jatkaan unia.

Atte nousi huutavan tytön kanssa sit ylös joskus puoli viiden aikaa ja sitä huutoo jatku aina puoli seitsemään asti, jolloin lähdettiin ajeleen Tampereelle.

(Sori naapurit.)

Perillä meidät otti vastaan nukutuslääkäri joka kyseli tietoja ja kertoi toimenpiteestä.

Kun se kertoi, että toinen voi pitää tyttöö sylissä nukutuksen ajan ja toinen olla vieressä, ajattelin, että mä en halua, en edes vaan viereen.

Menin mä sit kuitenkin ja se kokemus oli mulle jotain aivan hirveetä.

Ensin laitettiin kanyyli ja voitte varmaan kuvitella minkä huudon tyttö nosti. 

Atte piteli sitä kiinni ja se vilkas mua jossain vaiheessa Aten olan yli ja se sen katse.. Se oli niin avuton ja kauhuissaan.

Kun kanyyli oli paikoillaan, oli nukutuksen vuoro.

Tyttö vaan huusi maski kasvoillaan ja munkin nenään leijaili unilääkkeen haju.

Nukahtanut tyttö nostettiin sängylle ja siinä se makas ihan velttona.

Mun pikkuinen.

Mandi sai oikein tälläisen "reippausdiplomin". :)

Me lähdettiin odotushuoneeseen odottaan ja ne muutamat minuutit mitä operaatio kesti, tuntu pitkiltä. Operaatio oli ohi noin vartissa.

Siinä odotellessa keskusteltiin Aten kanssa, että miltähän niistä vanhemmista tuntuu, joiden lapsi on tunteja jossain leikkauksessa?

Tossa pienessäkin ajassa kerkes ajatteleen jo kaikennäköistä...

Jonkin ajan päästä kuulu tytön huuto ja meitä tultiin hakemaan.

Tunnistettiinkin, että on meidän tytöstä kyse huudon perusteella. :D

Ai että kuinka kiukkunen se oli, mutta sitä me osattiinkin jo odottaa.

Heräämössä oltiin noin tunti, eikä tyttö rauhottunu millään.

Välillä hörppäs tissistä, mutta mikään muu ei kelvannu.

Heti kun puhu tai yritti tarjota syötävää tai jotain lelua, alko huuto.

Tyttö rauhoittu vasta kun päästiin pois sieltä.

Kokemus oli mulle itselle aika järkyttävä, vaikka ei ollutkaan mistään isosta operaatiosta kyse.

Pahin oli toi nukutus.

Toivottavasti putket pysyy paikoillaan ja tulehdukset loppuu tähän.

En voi muuta kuin kehua Terveystalon henkilökuntaa;

kaikki todella mukavia ja osaavia!

Luxu nukahti tänään päikkäreille sohvalle ja herätessään oli aivan tulikuuma!
No kuumettahan sillä oli 38,5.
Alkais pikkuhiljaa tää sairastelu ja kotona nyhvääminen riittää!

Mä oon nyt ainoo, joka ei vielä meidän perheestä oo ollut kipee, joten kai mä tuun sit kipeeks kun muut on terveitä.

Onneks pääsin käymään illalla ystävän  luona kahvilla ihan yksin.
Sai taas kummasti virtaa jaksaa! <3